Opitaan uutta yhdessä

Dynamitin blogi seuraa alan uusimpia tuulia niin tekniikoiden, alan kehityksen, työpaikkojen kuin kaiken muunkin suhteen.

Blogissa myös kerromme mitä osuuskunnallemme kuuluu, minkälaisia hommia täällä teemme ja mitä tulevaisuudelta odotamme.


Maailman suurimmat epäonnistujat

May 24th, 2017 by Miikka Sipilä

Tags: { entrepreneurship }, { failure }, { fear }, { starbucks }, { supercell },


Oppiminen, mikä ihana asia, mutta miten oppiminen tapahtuu ja mikä on otsikon yhteys uuden oppimiseen? Tahdoin hieman valottaa omia näkemyksiäni epäonnistumisesta, sekä riskien ottamisesta ja niiden yhteydestä oppimiseen, sekä itsensä kehittämiseen.

Eeppistä failaamista pelialalla

1900- luvulla Robert M. Gagné tutki erilaisia oppimisen tyylejä. Yhtenä näistä hän eritteli niin sanotun ”yritys- erehdys- oppiminen” mallin. Nimensä mukaisesti oppimistyyli keskittyy siihen, että kokeillaan jotain, epäonnistutaan ja yritetään uudelleen edellisestä oppineena. Tärkeää tässä on analysoida epäonnistumisen syyt ja miettiä, että mikä meni pieleen ja mitä voidaan tehdä paremmin seuraavalla kerralla.

Peliyritys Supercellin toimitusjohtajana sekä perustajana toimiva Ilkka Paananen on puhunut puheissaan paljon epäonnistumisen merkityksestä Supercellillä. Perinteisesti epäonnistumista pidetään hyvin vieroksuttavana ja monella alalla edelleen se nähdään hyvin negatiivisena.

Ilkka Paananen pahvilaatikko työpöytänään Supercellin alkuaikoina

Supercellillä ollaan ylpeitä siitä, että 90% heidän peleistään epäonnistuu. Eli yhdeksän kymmenestä pelistä tapetaan ennen julkaisuvaihetta. Tiimit päättävät itse alun prototyypin jälkeen siitä, että jatketaanko pelin kehitystä pidemmälle. Yritys antaa tähän tarvittavat resurssit, sekä yritysjohto tukee tiimejä heidän tekemissään päätöksissä.

Tällä varmistetaan se, että yrityksen pelien laatu pysyy halutulla tasolla. Mikäli ei oteta riittäviä riskejä, niin ei todellisuudessa innovoida tai keksitä mitään uutta ja tuntematonta, vaan otetaan jo tunnettu ja toimiva konsepti ja yritetään parantaa sitä.

Mitä tapahtuu, kun peliä on kehitetty 6 kuukautta ja todetaan, että se ei ole riittävän hyvä? Projekti tapetaan ja käydään läpi mitä edellisen puolen vuoden aikana opittiin ja mitä tästä hyödyttiin. Ketään ei yritetä saada vastuuseen epäonnistumisesta, eikä ketään myöskään syyllistetä epäonnistumisesta, eikä heitä nähdä yhteisön sisällä vähempiarvoisina, vaan heitä kannustetaan ottamaan uusia riskejä

Vuonna 2012 uutisoitiin kuuluisasti (linkki uutiseen) Supercellin omituisesta tavasta korkata shampanja epäonnistumisen merkiksi. Tämä tehdään hieman ylikorostuneesti sen takia, että pitkään pelin parissa puurtaneelle tiimille ei jää tunnontuskia ja syyllisyyttä omasta epäonnistumisestaan ja he uskaltavat jatkossakin ottaa yhtälailla riskejä.

Supercellillä ei myöskään luoda peleille myyntitavoitteita, koska ei haluta, että tekijät keskittyvät liikaa tavoitteiden saavuttamiseen ja näin ollen tekijät eivät ota menestymiseen tarvittavia riskejä.

Risk vs Reward

Jokainen yritystoiminnasta kiinnostunut on varmasti kuullut monta kertaa sanat riski ja riskinotto, mutta mitä meinaa riskin ottaminen? Tarkoitus ei suinkaan ole, että laitetaan niin sanotusti kaikki munat samaan koriin ja toivotaan parasta.

Supercellin tapauksessa riskien ottaminen tarkoittaa sitä, että lähdetään tekemään jotain aivan uutta pelialalla. Pyritään tietoisesti pois siitä minkä tiedetään toimivan ja kohti uutta tuntematonta. Kyseessä on hyvinkin iso riski, sillä pelin tekeminen ei suinkaan ole halpaa tai helppoa ja siihen käytetään paljon aikaa ja resursseja. Ja ottaen huomioon sen, että 9/10 pelistä epäonnistuu tai ei pääse julkaisuun asti, kyseessä ei ole kovinkaan kannattava riski. Supercellin erona suurimpaan osaan peliyrityksistä on se, että heillä on varaa tähän organisaatiomallinsa puolesta.

Yleisesti pelialan yrityksissä tehdään pienellä tiimillä yhtä tuotetta, josta toivotaan menestystä. Toinen vaihtoehto on tehdä suurella budjetilla ja tiimillä niin sanottuja AAA- pelejä. Supercellin tapauksessa on keskitytty tietoisesti pitämään tiimit pienenä, sekä monta projektia käynnissä samaan aikaan.

Monen projektin samanaikainen tekeminen mahdollistaa sen, että suurimmassa osassa voidaan epäonnistua, mutta silti saadaan aikaan tuote jolla voidaan kattaa muiden projektien kulut, sekä enemmänkin.

Hullu kahvikeisari

Vuonna 1985 Howard Schultz etsi sijoitusta perustaakseen kahvilayrityksen huomattuaan ihmisten henkilökohtaisen suhteen kahviin. Schultz tarvitsi 1,6 miljoonaa dollaria. Hän etsi rahoitusta 242:lta sijoittajalta, joista 217 kertoi hänelle, kuinka hänen ideaansa ei kannata sijoittaa ja se tulee epäonnistumaan.

Näin ollen Schultzin voitaisiin sanoa epäonnistuneen 217 kertaa. Albert Einsteinin sanoin: ”hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia.” Vastoin kaikkea logiikkaa ja järkeilyä on vain välillä pakko jatkaa yrittämistä ilman mitään takuuksia onnistumisesta.

Schultz tiesi aloittaessaan todennäköisyyden ja otti tietoisen riskin lähtiessään perustamaan omaa yritystään, vaikka hänellä oli jo työ mistä hän piti. Jos hän olisi ajatellut järjellä ja luottanut todennäköisyyksiin hän olisi joutunut toteamaan, että ei ole mahdollista saada rahaa oman yrityksen perustamiseen.

Yrittäjänä toimiminen vaatii jossain määrin tiettyä hulluutta. Mutta kuten Schultzin tapauksessa se voi myöskin johtaa johonkin suureen, sillä vuonna 1985 Howard Schultzin perustama kahvilaketju tunnetaan nykyään nimellä Starbucks.

“Try to imagine how disheartening it can be to hear that many times why your idea is not worth investing in. … It was a very humbling time.”


Hallittu riski

Ajatus jonka halusin tuoda esille näissä tapauksissa on se, että molemmissa tarinoissa pääosassa on riskien ottaminen. Kyseessä on kuitenkin hallittu riski, joka on varaa ottaa. Pahimmassakaan tapauksessa menetys ei ole niin suuri, että se estäisi yrityksen toiminnan jatkamisen.

Supercellin kaltaisia riskeihin ei kuitenkaan ole pienemmillä yrityksillä varaa, vaan välillä pitää pelata varman päälle. Riskit on otettu siinä mittakaavassa, että asioiden mennessä pieleen on varaa pitää epäonnistumista hyvänä oppina ja jatkaa opitun taidon kanssa kohti seuraavia haasteita.

Kuvitellaan, että olet perustamassa yritystä ja lanseeraamassa ensimmäistä tuotettasi. Viimeiset puoli vuotta on käytetty tuotteen kehittelyyn. Yrityksen kaikki rahat on kaikki käytetty tuotteen hiomiseen viimeisen päälle kuntoon. Rahaa ei olla käytetty markkinoiden tutkimiseen tai ymmärrykseen siitä, että onko tuotteelle kysyntää.

Sinulla on nyt huippuunsa hiottu tuote, mutta syystä tai toisesta asiakkaat ei ole kiinnostuneet siitä. Kaikki rahat on käytetty ja ne eivät ole tulossa takaisin. Palkka pitäisi kuitenkin maksaa työntekijöille, mutta rahaa ei ole. Miten tämä tilanne voitaisiin välttää?

Tämä on varmasti kokemus, josta opitaan huimasti mutta voisiko saman opin saada ilman näin suurta riskiä?

Palaamme nyt Supercellin filosofiaan ja siihen miksi projekteja tehdään monta ja niitä tapetaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Jo parin viikon demon perusteella voidaan aloittaa tutkimus siitä onko konsepti asiakkaille kiinnostava. Mikäli markkinointi ei saa vastakaikua, voidaan projektin tekeminen lopettaa siihen pisteeseen ja siirtyä seuraavaan. Mikäli tuote herättää kiinnostusta voidaan sen kehittelyä jatkaa. Näin ollen vältytään panostamasta liikaa yhteen tuotteeseen, jonka menestystä taata millään tavoin.

Tästä syystä on tärkeää epäonnistua paljon ja usein. Näin voidaan kerätä kokemusta ja osaamista jatkuvasti ilman huomattavaa haittoja epäonnistumisesta. Riski pitäisi aina ottaa vain mikäli epäonnistumiseen on varaa.


Lamaannuttava pelko

Kirjailija ja yritysvalmentaja Henkka Hyppönen kirjoittaa kirjassaan Pelon Hinta pelon vaikutuksista ihmiseen. Siitä kuinka pelkääminen vaikuttaa ihmisen loogiseen päättelykykyyn ja kykyyn toimia järkevästi.

Siirtyminen työelämästä yrittäjäksi on varmasti pelottava paikka. Hyppy tuntemattomaan. Vaikka olisit tehnyt kaikki laskelmat valmiiksi ja järjellä ajateltuna kaiken pitäisi olla kunnossa. Mutta tuntematon kuitenkin aiheuttaa pelkoreaktion ihmisessä ja silloin luottaminen omaan järkeilyyn ei toimi välttämättä täydellä tasolla.

Tuntemattoman pelko on kuitenkin oleellinen osa yrittämistä ja pelon ja epävarmuuden hallinta on välttämätöntä yrittäjälle. Yksi suurimmista pelon aiheuttajista on ehkä epäonnistumisen pelko.

Tämä ajatus vie meidät taas takaisin Supercelliin ja heidän toimintaansa. Minkä takia epäonnistumisen kunniaksi juodaan shampanjaa? Tällä ruokitaan positiivista ajattelumallia epäonnistumisesta. On varmasti pelottava ajatus mennä kertomaan toimitusjohtajalle, että viimeisen vuoden aikana tehty projekti haudataan ja kaikki projektiin käytetyt resurssit ovat menneet ”hukkaan”.

Yritysjohdon asennoituminen epäonnistumiseen on tässä avainasemassa. Tästä syystä työntekijöille näytetään hyvin korostuneesti, että epäonnistuminen on sallittua ja jopa toivottua.

Miten tämä liittyy minuun?

Olitpa pienyrittäjä, opiskelija tai muuten vain haaveilet onnistumisesta jossain, muista että epäonnistuminen on sallittua. Sitä kohti ei pidä pyrkiä, mutta kun se tulee vastaan muista ottaa se oppina. Analysoi tarkkaan mikä meni pieleen ja miten voit jatkossa välttää saman sudenkuopan.

Käy tarkkaan vaiheittan läpi mitä teit ja mitkä vaiheet johtivat epäonnistumiseen. Tee muistiinpanoja. Mutta älä missään nimessä jää pelkäämään tekeväsi saman virheen uudelleen, sillä se ei hyödytä ketään.

Seuraavan kerran kun epäonnistut jossain avaa shampanjapullo ja juhli juuri saamasi oppia. Siitä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti seuraavaa epäonnistumista.

Miikka Sipilä
Puheenjohtaja
Osuuskunta Dynamit

Kirjoitukset: